PORAKAIVOT

 

 

Veden saastuminen Intiassa

UNICEFin mukaan 814 miljoonaa ihmistä Intiassa kärsii saastuneesta vedestä. Intialaisista lapsista 45% on alikehittyneitä, ja joka vuosi 600 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee ennen muuta puutteellisen vesihuollon ja heikon hygienian vuoksi. On arvioitu, että noin 37,7 miljoonaa intialaista sairastuu veden kautta tarttuneisiin tauteihin ja pelkästään ripuliin kuolee 1,5 miljoonaa lasta vuosittain.

NEW DELHIN (Thomson Reuters Foundation) mukaan Pohjois-Himalajalta lähtien aina palmujen reunustamille etelän hiekkarannoille saakka 600 miljoonaa ihmistä eli lähes puolet Intian väestöstä joutuu kärsimään akuutista vesipulasta. Veden saastuminen on valtava ongelma. Raportin mukaan lähes 70% Intian vedestä on epäpuhdasta, ja se vaikuttaa kolmeen neljäsosaan intialaisista ja lisää 20 prosentilla maan tautikuormitusta.

Porakaivot

Porakaivojen tarve on valtava. Vuodesta 2001 alkaen Grace Service Society on porannut kaivoja Telanganan osavaltion maaseutualueilla ja muissakin osavaltioissa, niin että ihmiset köyhimmillä alueilla saisivat puhdasta juomavettä.

Tähän mennessä kaivoja on porattu noin 1500, ja yli 300.000 ihmistä ovat hyötyneet näistä kaivoista. Jokaisessa kylässä tai siirtolassa, jossa olemme poranneet kaivoja, asukkaat ovat olleet hyvin onnellisia ja kiitollisia siitä, että heille on lahjoitettu kaivo. Jokainen kaivo on rekisteröity, ja viranomaiset on kutsuttu niiden käyttöönottoseremoniaan silminnäkijätodistajiksi.

Näiden kaivojen poraamisen ovat mahdollistaneet anteliaiden ihmisten lahjoitukset. Silti vielä monista köyhistä kylistä ja siirtoloista puuttuu kaivo. Yhden porakaivon kustannus on noin 900-1000 euroa. Kenties sinullakin on mahdollisuus antaa jollekin köyhälle kylälle lahjana tällainen kaivo.

Se tapahtuu näin: Kun suomalainen sponsori/sponsorit antavat lahjoituksen suomalaisen järjestön kautta yhden tai useamman kaivon rakentamiseksi, porakaivotiimi Intiassa tekee porakaivon kylässä, jossa tarve on suurin. Tämä tapahtuu noin 4-6 viikon kuluessa. Sen jälkeen sponsorille toimitetaan suomalaisen järjestön kautta raportti ja valokuvia kaivon käyttöönotosta.

Agape Intia ry